Vesiosuuskunnan historia

Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta on muodostettu kolmesta 1990-luvulla perustetusta vesiosuuskunnasta eli Rannankylän vok:sta, Isolahden vok:sta ja Tikkalan vok:sta. Nämä kolme osuuskuntaa sulautuivat yhteen vuosina 2006-2008 rakentaakseen Muuratjärven ympärille vajaan neljänsadan osakkaan vesi- ja jätevesihuollosta huolehtivan osuuskunnan. Alueiden jätevedet kootaan Isolahdentien varteen ja liitetään Muuramen kunnan olemassa olevaan viemäriverkostoon.

Vesiosuuskunnan alueella sijaitsevat Muuramen Rannankylän ja Isolahden kylät, Jyväskylän Taka-Keljon, Saukkolan ja Tikkalan kylät. Alueen kylissä on noin 750 vakituista- ja kesäasuntoa. Tikkalan kylälle on valmistumassa kaava, johon tulee yli 200 rakennuspaikkaa. Suunnittelualueen asukasmäärän ennustetaan kasvavan lähitulevaisuudessa. Vedenjakelujärjestelmän ja viemäröintijärjestelmän rakennuskustannukset ovat yhteensä yli 5 000 000 €.

Vesiosuuskunta on ympäristöhanke, jonka tavoitteena on parantaa vesiverkostojen ulkopuolisten alueiden kiinteistöjen jätevesien käsittelyä ja vähentää ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta. Verkostojen ulkopuolinen jätevesi voi myös aiheuttaa haittaa haja-asutusalueiden puhtaan veden kaivoille ja vaikuttaa haitallisesti eläimistön ja kasviston menestymiseen alueella. 

Vesiosuuskunnan päivystyspuhelin

050 309 6812

 

Yhteystiedot

Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta
info@mvo.fi
Y-tunnus: 1051074-1

Jukka Salila
Puheenjohtaja
Saukkolahdentie 793
40950 Muurame
040 588 8618
jukka.salila@gmail.com

Päivi Kvist
Sihteeri
Isolahdentie 650
40950 Muurame
040 524 9057
 paivi.kvist@gmail.com

Linkit

Takaisin ylös

Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.