Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta toimii Muuramen kunnassa ja Jyväskylän kaupungissa Isolahden, Rannankylän, Saukkolan ja Taka-Keljon sekä Tikkalan kylissä. Vesiosuuskuntaan on liittynyt tähän mennessä yli 360 osakasta.

16.04.2009
Olemme lisänneet nettisivuille kiinteistön jätevesipumppamon ja -pumpun huolto-ohjeet. Ne löytyvät Ohjeet-sivulta.
Simo Lampela
Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.