Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta toimii Muuramen kunnassa ja Jyväskylän kaupungissa Isolahden, Rannankylän, Saukkolan ja Taka-Keljon sekä Tikkalan kylissä. Vesiosuuskuntaan on liittynyt tähän mennessä yli 360 osakasta.
Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta toimii Muuramen kunnassa ja Jyväskylän kaupungissa Isolahden, Rannankylän, Saukkolan ja Taka-Keljon sekä Tikkalan kylissä. Vesiosuuskuntaan on liittynyt tähän mennessä yli 360 osakasta.
17.10.2008
Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta perii 15.08.2008 jälki-ilmoittautuneina vesi- ja viemäriliittymän ottaneilta listahintojen lisäksi 750 €.
Osuuskunta on tehnyt urakkasopimuksen Destia Oy:n kanssa Muurame – Rannankylä – Isolahti välin rakentamisesta. Urakkasopimuksessa on mukana tähän mennessä liittymäsopimuksen tehneiden kiinteistönomistajien nimet Rannankylä ja Isolahti alueelta.
Tämä merkitsee sitä, että tämän jälkeen kaikki Rannankylän ja Isolahden alueelle tulevat jälki-ilmoittautuneet kiinteistönomistajat tehdään nykyisen urakan päälle lisätöinä. Se merkitsee heille kiinteistökohtaisen suunnitelman tekemistä. Urakoitsija perii liittymän rakentamisesta korkeammat kulut eli hinnoittelee työn lisätyöksi, josta urakoitsija veloittaa lisätöiden hinnan.
Vesiosuuskunnalle tämä merkitsee selkeitä lisäkustannuksia liittymän rakentamisessa. Lisähinta maksetaan liittymisvaiheessa.
Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.