Rannankylän ja Isolahden vesihuoltohankkeen rakentamissopimus

10.06.2008

Toukokuun lopulla Keski-Suomen ympäristökeskus ja Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta alle-kirjoittivat sopimuksen vesihuollon runkolinjan rakentamisesta valtion vesihuoltotyönä.

Sopimuksen mukaan Keski-Suomen ympäristökeskus toimii hankkeessa rakennuttajana ja Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta on loppukäyttäjä. Vesihuoltotyönä rakennetaan runkolinja Muuramen Rajalasta Isolahteen ja Taka-Keljoon. Vesiosuuskunta rakennuttaa runkolinjasta lähtevät sivuhaarat samanaikaisesti runkolinjan rakennustyön kanssa.

Sovittiin, että urakkaohjelman tekee FCG Planeko Oy. Valmis rakennussuunnitelma ja urakka-asiakirjoineen toimitetaan K-S ympäristökeskukselle kesäkuun -08 loppuun mennessä ja rakentaminen alkaa viimeistään 1.10.2008. Runkolinjan rakennustyö toteutetaan kokonaisurakkana, jossa urakoitsija vastaa tarvikkeiden hankinnasta ja työstä.

Urakkasopimusneuvotteluissa sovitaan urakoitsijan kanssa rakentamisaikataulusta ja rakennustyön oh-jelmoinnista, koska vesihuoltotyölle on varattu rahaa kolmelle vuodelle (2008-2010). Rakennuttajalle on edullisinta toteuttaa työ yhtäjaksoisesti ja siksi osuuskunta pyrkii rakentamaan koko ahnkkeen vuoden 2009 loppuun mennessä. Osuuskunta rakennuttaa hankkeeseen kuuluvia sivuhaaroja niinä aikoina, kun valtion vesihuoltotyön seuraavaa rahoituspäätöstä joudutaan odottamaan.

Osuuskunta hakee Taka-Keljon sivuhaarojen rakentamiseen vesihuoltoavustusta alkukesän -08 aikana.

Koko rakennushanke (Rannankylä-Isolahti-Taka-Keljo) ilmoitetaan Hilmassa. Urakoitsijoilta pyydetään kesäkuun -08 aikana ennakkoilmoittautuminen hankkeeseen. Rakennuttaja valitsee ennakkoil-moittautuneista ne urakoitsijat, joille lähetään varsinainen urakkatarjouspyyntö urakkalaskentaa varten. Tarjouspyynnöt pyritään lähettämään heinäkuun alussa -08. Ilmoituksen julkisiin hankintoihin (Hil-maan) tekee ympäristökeskus.

Simo Lampela
Puheenjohtaja

Takaisin ylös

Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.