Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta toimii Muuramen kunnassa ja Jyväskylän kaupungissa Isolahden, Rannankylän, Saukkolan ja Taka-Keljon sekä Tikkalan kylissä. Vesiosuuskuntaan on liittynyt tähän mennessä yli 360 osakasta.

22.09.2008
Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta luopuu Taka-Keljon vesihuollon rakennushankkeesta ja lopettaa hankkeen suunnittelutyöt alueella. Osuuskunta kuitenkin rakentaa nykyisin vesiosuuskuntaan kuuluvan ja osuuskunnan toimialueella olevat kiinteistöt Myllyjärven ja Ylä-Sallaajärven alueella.
Taka-Keljosta on määräaikaan mennessä liittymäsopimuksen allekirjoittanut 27 kpl. Tavoitteena oli saada vähintään 40 liittymäsopimusta, jotta alue olisi kannattava rakentaa. Aluella on myös vastustusta liittyä hankkeeseen ja jotkut maanomistajat ovat ottaneet kielteisen kannan hankkeeseen.
Hankkeelle olisi tullut yhteiskunnan avustusta noin 400 000 €. Hallitus siirtää valtion talousarviossa varatun valtionvesihuoltoavustus 300 000 € Tikkalan runkolinjan rakentamiseen.
Simo Lampela
Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.