Tikkalan vesiosuuskunta sulautui Rannankylä-Isolahti vesiosuuskuntaan

01.09.2008

Tikkalan vesiosuuskunta sulautui Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskuntaan 1.9.2008 alkaen. Sulautumisessa kaksi vesiosuuskuntaa yhdistyy yhdeksi osuuskunnaksi, jolla on yhteinen toiminta, sama nimi ja yhteiset säännöt.

Sulautuvan Tikkalan osuuskunnan jäsenet tulevat vastaanottavan Rannankylä-Isolahti vesiosuuskunnan jäseniksi samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muutkin osuuskunnan jäsenet.

Keskeinen syy sulautumiseen on, että sulautuminen mahdollistaa Tikkalan alueen vesi- ja jätevesihuollon rakentamisen. Rannankylän – Isolahden vesiosuuskunta taas saa mahdollisuuden vesihuoltonsa järjestämisen Tikkalan vedenottamon avulla.

Tällä sulautumisella saadaan myös synergiahyötyä. Uusi osuuskunta kokonaisuutena on suurempi kuin sen osien summa. Suuruus mahdollistaa yhteisen työntekijän palkkaamisen ja osuuskunnan vesi- ja jätevesiverkon ammattimaisen huoltamisen. Osuuskunnan vesihuolto tarvitsee ammattimaista hoitamista vesihuoltoon liittyvien riskien vuoksi.

Sulautuminen oli vastaanottavalle Rannankylä-Isolahti osuuskunnalle jo toinen, sillä se on syntynyt Rannankylän osuuskunnan ja Isolahden osuuskunnan sulautumisen seurauksena. Keskisenä konsulttina osuuskunnan hallituksen lisäksi sulautumisessa on ollut tilintarkastaja Vilho Riuttanen.

1.9.08
Simo Lampela

Takaisin ylös

Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.