Ylä-Muuratjärven vesihuoltoa ei rakenneta

15.06.2009

Muuramen Rannankylän ja Isolahden Vesiosuuskunta kysyi toukokuussa Tikkala-Ylä-Muuratjärvi alueen kiinteistönomistajilta halua liittyä vesi- ja viemärilinjaan.

Hankkeeseen pitäisi saada noin 20 liittyjää, että hanke on kannattava rakentaa. Kyselyssä alueella ei ollut riittävästi kiinnostuneita, että hanketta kannattaa alkaa suunnittelemaan ja hakemaan sille valtion ja kunnan avustuksia.

Kiitämme niitä, jotka osoittivat hankkeeseen kiinnostusta ja pahoitellen ilmoitamme, että emme lähde viemään hanketta eteenpäin.

Simo Lampela
Puheenjohtaja
050 594 3216

Takaisin ylös

Muuramen Rannankylän Isolahden Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkaileen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä kohtuullisin kustannuksin. Hankkeen on suunnitellut FCG Oy:n Jyväskylän toimisto.